PITÄJÄNMÄEN kellaritreenikämpästämme tuli uusi tukikohtamme, jossa kävi vierailemassa monia muusikoita, kuten Waltarin Janne Parviainen ja Sami Yli-Sirniö, joiden kanssa jamittelimme muun muassa Candlemassin biisejä. Mikaelilla oli tapana kertoa meille kynttilän valossa sanoitustensa taustoja, joista imimme sitten vaikutteita omaan soittoomme. Välillä vedimme koko treenit pimeässä niin, että osaisimme kappaleet vaikka missä olosuhteissa. Kuuntelimme muiden skenen bändien, kuten Nasty Needsin ja The Hirven demoja, ja kävimme hengaamassa Helsingin rock-klubeilla.
Stratovariuksen Timo Tolkki teki tuohon aikaan paljon laadukkaita demoja mobiilistudionsa avulla. Helmikuussa 1992 hän äänitti ja miksasi Pitäjänmäen kämpällämme meille neljän kappaleen demonauhan.
”Jagannatha” ja ”Voice in the Mirage” oli äänitetty jo Essence Of Dust-demon sessioissa, mutta ne olivat jääneet tuolloin julkaisematta. Uusina kappaleina äänitettiin ”Peacock’s Foot” ja Tero Lampikarin kitaravoittoinen sävellys ”The Breeze”.
Kyyrian ensimmäinen Suomessa tehty äänitys onnistui tyydyttävästi, tosin sen triggerien avulla tehdyt rumpusoundit kuulostavat tänä päivänä auttamattoman vanhanaikaiselta. Laulukin hakee vielä hieman uomaansa Ville Tuomen komeasta vibratosta huolimatta, sillä hänen, kuten kaikkien muidenkin studiokokemus oli tuolloin varsin vähäinen.
MIKAELILLA EI EDELLEENKÄÄN ollut vakituista majapaikkaa Helsingissä, mutta koska bändi toimi mainiosti ja demo herätti kiinnostusta Helsingin musiikkipiireissä, paluu Kanadaan unohtui lopullisesti.
Mikael löysi sopivan majapaikan Espoon Bembölestä, eräänlaisesta taiteilijakommuunista. Paikka oli hieno, vanha funkkiskartano, jossa asui kaikennäköistä kulttuurihörhöä. Luova kommuunimeno inspiroi Mikaelin säveltämään Kyyrialle uusia kappaleita akustisella kitaralla, ja hän esitteli niitä minulle ja kavereillemme kartanon nurmikolla istuen.
Toinen kitaristi Tero Lampikari jätti bändin, joten seuraava demo äänitettiin nelihenkisenä kesäkuussa 1992 Harjun nuorisotalolla. Taltiointi onnistui kivutta, mutta Mikael oli miksausten aikaan Tanskan Roskildessa, joten demon viimeistely jäi Harjun Juha Kapiaisen harteille. Hän teki ratkaisuja omin päin, kuten lisäsi bassoon chorus-efektiä ja kaiutti raitoja paikoin aika villisti, eikä Mikael oikein koskaan ollut nauhaan tyytyväinen.
”My Land” kuulostaa demolla edelleen yllättävän verevältä. Olimme ottaneet opiksemme ensimmäisestä demosta, ja soitimme nyt studiossa kaikki yhtä aikaa. Myös Ville Tuomen laulu oli mennyt harppauksia eteenpäin sitten ensimmäisen demon.
Muut demon kappaleet olivat Mikaelin hidas doomahtava sävellys ”The Widow”, Ruotsin demolta tuttu ”Avalanche Anthem” ja Bembölessä alkunsa saanut akustinen ”Child on Stray”, jossa näimme suurta potentiaalia. Mikael laulaa kappaleessa hienoja stemmoja, ja kokonaisuuden viimeisteli hänen Bembölen naapurinsa Piirpaukeen Cinta Hermon lauluimprovisaatio. Tempo huojuu demonauhalla pahasti, mutta sävellys on edelleen mainio otanta kesän 1992 tunnelmista. Kappaletta soitettiin keikoillakin, mutta ”Child on Stray” erosi sen verran Kyyrian muusta materiaalista, että se jäi vähitellen pois.
YHDYSVALTALAINEN FAITH NO MORE julkaisi Angel Dust -levynsä kesäkuussa 1992. Mikael hurahti bändiin monien muiden lailla ja etenkin tapaan, jolla he hyödynsivät musiikissaan kosketinsoittimia. Mikael kävi Faith No Moren keikalla Helsingin jäähallissa ja tajusi tuolla hetkellä, mitä kaikkea moderneilla syntetisaattoreilla voikaan tehdä.
Tarvitsimme lisäapua monimuotoisten sävellysten tulkintaan, joten toisen kitaristin sijaan Mikael alkoi etsiä bändiin kosketinsoittajaa, jotka olivat 90-luvun alun Helsingin metalliskenessä todella harvassa. Taitavia pianisteja oli, mutta sellaisia muusikoita, jotka tietäisivät miten bändissä toimitaan, ei oikein löytynyt.
Mikaelin ystävä, kitaristi Janec Bachmann oli käynyt jamittelemassa treenikämpällämme ja vinkkasi Mikaelille lupaavasta kosketinsoittajasta nimeltä Santeri ”Sande” Kallio (s.1974).
Mikael ei alkuun kertonut Sandesta meille muille mitään, sillä etenkin Kaasu oli hevimiehenä 80-luvun Europen ja Van Halenin syntikkasoundien jäljiltä todella kosketinsoitinvastainen.
Mikael ja Sande jamittelivat ja testailivat toisiaan rauhassa. Sande ei kuunnellut tuohon aikaan lainkaan heavya, vaan lähinnä funkia ja teknoa. Siitä huolimatta – tai juuri siitä johtuen – Mikael oli varma visiostaan ja toi muutaman jamisession jälkeen Sanden Pitäjänmäen treenikämpälle. Soitimme treeneissä Deep Purplen ”Highway Starin”, jonka vaativat Jon Lordin kosketinsoitinosuudet Sande hoiti vaivatta, ja kun Ville Tuomen äänikin taipui Ian Gillanin korkeisiin nuotteihin, lämpenimme ajatukselle syntikoiden mahdollisuudesta. Sande jäi bändiin siltä istumalta. (Kuva: Sam Jamsen, 2022)
Sandesta tuli nopeasti Mikaelin pääasiallinen sävellyskumppani, ja hänellä oli myös suuri vaikutus vanhojen kappaleiden sovituksiin. Kyyrian musiikki oli ollut tuohon asti sangen progressiivista ja polveilevaa, mutta kun Sande huomautti Mikaelille, ettei kappaleiden rakenteissa ole oikein päätä eikä häntää, Mikaelkin alkoi ymmärtää, että menestyäkseen bändinsä kanssa musiikillinen ilmaisu tarvitsisi hieman enemmän tarttumapintaa.
Keikkailimme syksyn 1992 intensiivisesti ja kiersimme käytännössä kaikki Helsingin seudun nuorisotalot, mikä oli parikymppiselle kirkkonummelaiselle metka tapa tutustua pääkaupunkiseutuun. Bändiskene oli nuokkareilla vielä voimissaan, ja paikalla oli koko ajan enemmän kuulijoita. Teimme keikkoja joka viikonloppu, ja bändi alkoi olla todella kovassa iskussa.
Olimme mielestämme valmiita äänittämään ensimmäisen virallisemman julkaisumme ja ottamaan ensimmäiset promokuvamme. (Kuvassa vasemmalta oikealle Kimmo Aroluoma, Ville Tuomi, Mikael Vehkaoja, Santeri Kallio ja Mika Karppinen)
JOULUKUUSSA 1992 oli vuorossa jo vuoden kolmas studiosessio. Timo Tolkki oli taas puikoissa, ja tällä kertaa äänitykset tehtiin vanhassa puutalossa Klaukkalassa.
Tulevalle julkaisulle valittiin mukaan tuore ”Winter Winds”, jonka esiaste oli ollut olemassa jo Kanadassa instrumentaaliversiona. Akustinen ”Apres Nous Le Déluge” oli saanut alkunsa Bembölen hippikommuunissa, jonka lisäksi helmikuun demolla kuultu ”Peacock’s Foot” äänitettiin verävämpänä versiona. Näistä etenkin ”Winter Winds” tuntui mielestämme toimivimmalta, ja muistan fiilistelleeni kappaleeseen sovittamaani yksinkertaista Bob Daisley -henkistä neljäsosabassoa.
”Voice in the Mirage” äänitettiin jo kolmannen kerran, mutta Mikael ei ollut versioon edelleenkään tyytyväinen, eikä sitä taaskaan julkaistu. Niin ikään julkaisematta jäi ”Lotus Flower”, joka oli sekin pyörinyt mukana erilaisina versioina jo Mikaelin Kanadan ajoista asti. Keikoilla avausraitana toiminut kappale alkoi Sanden komean psykedeelisillä syntetisaattorisoundeilla. Taustoja lauloi Ville Tuomen tuonaikainen naisystävä, vuosina 1989-1993 Suomessa asunut, sittemmin näyttelijänä kunnostautunut filippiiniläissyntyinen Lara Fabrégas.
”Lotus Flower” on oiva esimerkki vanhemmasta Candlemass-tyylisestä doom-metalliin päin nojaavasta Kyyriasta, joka oli jo jäämässä taka-alalle. Ville Tuomen laulut ja Mikaelin kitarasoolot ovat kappaleessa upeaa kuultavaa. ”Lotus Floweria” ei koskaan viimeistelty loppuun asti, mutta siitä on jäänyt jäljelle studiossa tehty raakamiksaus.
Vaikka olin mukana koko EP:n äänityssession, oma kyvykkyyteni osallistua bändin toimintaan tarvittavalla intensiteetillä alkoi käydä raskaaksi. Olin aloittanut asepalveluksen elokuussa 1992 ja huomasin istuvani kaikki lomani aamusta iltaan sisätiloissa Pitäjänmäen treenikämpällä. Mikael ja Ville olivat keplotelleet itselleen vapautuksen armeijasta ja satsasivat bändiin kaikkensa. Oma motivaationi laski syksyn edetessä, sillä halusin viettää lomilla aikaa myös omien kaverieni kanssa. Jossain kohtaa jätin vain saapumatta treenikämpälle ja sovin Mikaelin kanssa jääväni suosiolla pois bändistä.
KYYRIAN EP julkaistiin huhtikuussa 1993. Kaupungilla puhuttiin Kyyriasta Suomen Faith No Morena. Vertailu oli helppoa, sillä kokoonpano oli sama ja laulajissa oli jotain samaa, vaikka musiikki olikin täysin erilaista.
Menin armeijasta päästyäni innolla katsomaan Kyyriaa Shadow-klubille, jolloin näin ensimmäistä kertaa Niclas Etelävuoren (s. 1971) basson varressa. Tajusin heti, että tammikuussa 1993 mukaan tullut "Niku" oli basistina aivan eri tasolla kuin minä. Bändi oli todellakin tehnyt oikean valinnan. (Kuva: A.J. Savolainen, 2019)
Oli hauskaa nähdä keikalla ”Winter Windsin” suosio ja kuinka Ville Tuomi hyppyytti yleisöä sen neljäsosapulssin tahtiin, jonka olin kappaleeseen sovittanut. Pomppuhevi teki vasta tuloaan, mutta ehkä onnistuin kuin puolivahingossa istuttamaan jonkinnäköisen siemenen bändin musiikilliseen ilmaisuun. Aikani Kyyriassa oli ohi, mutta bändi oli vasta puhkeamassa kukkaan ja menossa urallaan nopeasti eteenpäin.
Lue artikkelin seuraava osa
****
